Asiakkuus muuttuu myös julkisissa palveluissa

Sipilän hallituksen ohjelmassa digitalisaatio on läpileikkaava teema ja sen pohjalta OKM:ssä on jatkettu koulutuksen erilaisten palveluiden digitalisointia ja entistä ponnekkaammin. Asiakkuus on asia, jota on alettu Aleksi Kopposen (VM) johdolla miettimään. Asiakkaat on se joukko joille palvelut tehdään. Asiakkaat luovat arvon käyttäessään palveluita osana arkeaan. Tiettyyn pisteeseen asti ajatellen asia on näin yksinkertainen. Asiakas nähdään enemmän tai vähemmän kuluttajana. Tämä tuntuu hassulta erityisesti kun puhutaan digitaalisista palveluista. Miten niitä ”kulutetaan”?

Todellisuudessa asiakkuus on muuttumassa. Asiakas on tuottaja tai prosuumeri, niin kuin lainasana asian ilmaisee. Asiakas on mukana tuottamassa sisältöä. Veisin asian vieläkin pidemmälle ja sanoisin että asiakas on myös palveluiden tuottaja ja innovoija. Eikä siis vain innovoija, koska valtionhallintoon on tulossa koko ajan enemmän avoimia rajapintoja ja avointa tietoa, joiden päälle tai joita hyödyntäen voi tehdä uusia palveluita. Kuluttujan on siis jossain määrin mahdolllista hypätä kehittäjän rooliin. Lisäksi teknologia jolla selainpohjaisia palveluita voi tehdä, lähestyy pistettä jossa lähes jokainen voi pienen harjoittelun avulla alkaa kehittäjäksi. Enää ei pitkään aikaan ole tarvinnut opiskella TTY:llä ymmärtääkseen tarvittavia työkaluja ja prosesseja. Lisäksi tuotantotavat ovat käytännössä ilmaisia, ei enää tarvitse omistaa palvelinta voidakseen tehdä uusia palveluita.

OKM:ssä onkin aloitettu Digipalvelutehdas portaalin tekeminen, jonka puitteissa innovaatioita ja digitaalisten palveluiden kehittämistä tullaan kiihdyttämään.

Ohjaava arvo on että Integraatiot ja käyttöönotot pitää pystyä tekemään ilman ihmisten väliintuloa. Kehittäjällä oltava kaikki eväät tehdä, testata ja integroitua self-service tyylisesti.

Lue lisää http://digipalvelutehdas.herokuapp.com/

Asiakas on enemmän tuottaja ja se näkyy myös keskustelussa joka velloo omadatan ympärillä. On vielä epäselvää kuka asiakkaan tuottaman tiedon omistaa ja siten päättää kuka sitä saa käyttää ja mihin. Lähestytään jo tekijänoikeuksia. Tosin omadatan kohdalla teoskynnys taitaa harvemmin ylittyä muuten kuin sisällöntuottamisen (aktiivinen sisällöntuottaminen kuten kirjoittaminen) kohdalla.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s