Virkamiehen popup -toimistot Tampereella

tampere-popup

Olen 1-2 kertaa viikossa etätöissä ja siten vietän päivän Tampereella kun muuten olen Helsingissä. Pidän etätöistä, koska se antaa tiettyä etäisyyttä ministeriön muuten niin hektiseen tekemiseen, jossa häiriötekijöitä riittää. Etätyöt ovat lähes ainut mahdollisuus tehdä jotain pitkäjänteistä ja ”flow” tilaa vaativaa eli strategioita ja aikaa miettiä.

Miksi?

Jo jonkin aikaa olen ”perustellut” popup -toimistoja Tampereelle. Miksi? No syitä on monia, tässä muutama:

  • Kotona en voi tehdä mitään rauhassa (välilä 5 lasta ja täysin sirkus, eikä omaa työhuonetta kotona)
  • haluan tavata muita ihmisiä (siksi ihmiset haluaa mennä fyysisesti töihin)
  • haluan olla kosketuksissa arkeen (siis ainakin lähempänä sitä kuin ministeriössä on)
  • haluan tavata startup ihmisiä, jotta itse saan tekemisen moodia palautettua
  • haluan tavata kaupungin virkamiehiä vaihtaakseni kuulumiset ja jakaa asioita.

Nyt minulla on kaksi popup -toimistoa: Demolassa ja Tampereen yliopistossa. Demolassa paikka on selvä, kun juureni ovat siellä. Lisäksi se on avoin tila, joten sinne voi mennä aika vapaasti. Tampereen yliopistossa käytän väikkärinohjaajan huonetta, jonne minulla on avain.

Tampereen kaupungin suunnalta juttu on 95% selvä, mutta puuttuu vielä se kulkulätkä ja piste mihin parkkeerata läppärin kanssa. Tampereen teknillisen yliopiston kanssa en vielä dialogia ole aloittanut, mutta luonteva paikka olisi Kampusareena (yrityksiä ja opiskelijoita sekä tekemisen moodi). Lisäksi muutamassa firmassa on aina ovet avoinna ja voin piipahtaa niissäkin tekemässä muutaman pikaisen jutun jos tarvitsee.

Missä sinun popup -toimistot ovat?

Mainokset

One thought on “Virkamiehen popup -toimistot Tampereella

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s