Hackathonit – nykyajan linjastotyön jatke

Jonkin aikaa tässä seurannut lasten harrastusasioita oman perheen piirissä ja sitten myös työn puolesta yhden palveluidean kehityksen suhteen. Palveluidean suhteen törmäsin samaan asiaan kahdessa eri kaupungissa. Samoin on tullut osallistuttua useisiin hackathon tapahtumiin, mutta viime kerrasta on vuosia. Hackathoneja olen seuraillut sivusta viime vuodet. Kummassakin asiassa, harrastuksissa ja hackathoneissa taitaa olla sama valuvika nykyinen. Valuvika on oma tulkintani; riippuen näkökulmastani.

Höntsäily kunniaan

Lasten päätyminen harrastusten pariin nuorena on laantunut. Tästä en kaivanut tilastoja todisteeeksi ja voinkin olla väärässä. Monesta suusta ml nuorisotyöntekijöitä yms on tullut viestiä että harrastuksiksi ymmärrettävien/miellettävien lajien yms pariin hakeudutaan entistä harvemmin. Ja sitten jos hakeudutaan niin harrastus lopahtaa nopeasti. Miksi? Viesti kentältä on että lasten harrastukset ovat professionalisoituneet. Lapset eivät saa olla lapsia ja höntsäillä.

Höntsäily: Pelata kevyesti, leikkimielisesti tai laiskasti esim. jalkapalloa tai jääkiekkoa. Ks. höntsätä, höntsäri. ”Välillä käydään kavereiden kanssa höntsäilemässä, vaikka ei pelata enää joukkueessa.”

Mukaan tuodaan laskelmoivuus ja liialline tavoitteellisuus sekä kilpailu. Höntsäilyn tarjonta on kuihtunut. Lapsi haluaa mennä joskus pelailemaan futista, joskus pelata lautapelejä kavereiden kanssa, pelata tietokonepelejä kaveriporukassa (olla yhdessä myös fyysisesti), tehdä jotain porukassa.

Jos lapset aiotaan saada liikkumaan ja harrastamaan, se tapahtuu mahdollistamalla ad hoc höntsäily.

Eräs valmennuspäällikkö on oikeilla jäljillä:

”Omatoiminen kikkailu ja kavereiden kanssa pelaaminen eli höntsäily ovat erittäin tärkeitä nuoren urheilijan kehityspolulla”

Muuten meni omasta mielestä oikein, mutta lopussa taas palattiin professionalismiin. Höntsäily on hyvästä koska se auttaa suunnitellun kehittymisen tiellä. Voisiko se höntsäily olla arvo jo sinänsä ilman että siinä on tuota kytköstä valmentajien määrittämiin tavoitteisiin? Tämä professionalismin tuoma ongelma on osittain jo tajuttu, onneksi.Kuitenkaan en voi välttyä mielikuvalta entisen Neuvostoliiton urheilukasvatuksen malleista. Jotain samaa tuntuu olevan lasten urheilussa (joka pitäisi olla harrastus) nykypäivänä.

Siitä pääseekin sitten toiseen asiaan eli mitä lapset ymmärtävät harrastukseksi. Jostain kummasta lasten päähän on saatu ajatus (karrikoiden), että vain seurojen järjestämät jutut ovat harrastuksia. Harrastusta ei siis voi tapahtua ad hoc tai ”höntsäämällä”.

Hackathonit alkavat muistuttaa tehdastyön linjastoja

Hackathoneista on tullut kilpailuja. Hauskuus ja oppiminen, joka on ainakin joidenkin tutkimusten mukaan tärkeimpiä syitä osallistua hackathoneihin jää taka-alalle, ei tietysti aina. Tästä asiasta puhuin tuttavani (@jnkka) kanssa kun olin TTY:llä pitämässä vierailuluentoa Digipalvelutehtaasta.

Ennen hauskuus oli yksi hackathonien arvoista. Hauskuus ja rentous (johon ei kuulu tiukka sparraaminen ammattilaisten taholta) ovat edellytys luovuudelle.

meet_build_fun

hackerspace_praha

Ammattimaistunut nykyisyys

Nyt tuntuu olevan vallalla malli, jossa annetaan pensselit käteen ja sanotaan että tehkää noista. Onhan siinä luovuutta varmasti, mutta boxin sisäpuolella. Tiukasti seulotut tiimit pääsee kisaamaan annetuilla palikoilla. Aika erilainen asetelma.

42198_web.ns.5.9.hackers.picao

Hackathonista on tullut kyseisen järjestävän yhden yrityksen tuotekehityksen jatke, josta halutaan piiskata halutun suuntaiset ratkaisut esiin 48 tunnin työllä. Minusta se alkaa kuulostaa jo työnteolta, ei rennolta ilon ja keksimisen sekä oppimisen kautta tapahtuvalta yhdessä tekemiseltä.

Hackathonit alkavat muistuttaa tehdastyön linjastolla näpertävien työtä ja siitä on luovuus kaukana.

Linjastoissa tehdään eksaktia tehtävää annetuilla välineillä. Sama alkaa olemaan normi hackathoneissa. Ei sillä, voihan hackathoneja näinkin järjestää, mutta merkitys on muuttunut. Samalla kuitenkin muutetaan ihmisten mielikuvaa hackahoneista. Yksi merkittävä asia mikä jälleen tunkee kuvaan on professionaalisuus ja tavoitteellisuus. Mitään ei haluta jättää sattuman varaan. Katoaa vapaus, samalla valitettavasti katoaa luovuus. Samalla luodaan mielikuvaa siitä, mitä tulee saavuttaa ja saada aikaiseksi. Tulos nousee tärkeimmäksi kriteeriksi ja samalla nostetaan rimaa osallistua. Kyseiset isot tapahtumat saavat paljon julkisuutta ja siten entistä enemmän muuttavat mielikuvia hackathoneista.

Onko siis ihme että maailmalla on hackathoneja ammatikseen kiertäviä kilpailijoita, jotka miettivät miten voittaisivat jokaisen hackathonin ja saisivat rahat. Innovaatio ei olekaan enää pääasia, vaan se voitto. Sekä oli tavoiteltu tulos hackathonista? Ehkä joillekin, mutta tutkimukset osoittavat toisia arvoja sille miksi isompi osa koodareista ja muista osallistuisi hackathoneihin.

hackathon-reasons

Kyllä, olen nostalgiaan taipuva ja kaipaan sitä old skool hackathon muotoa. Silti kysyn, että tapetaanko Suomessa nyt orastava hakkerikulttuurin menestyksekäs tapahtumamuoto tekemällä siitäkin liian professionaalista?

 

Mainokset

One thought on “Hackathonit – nykyajan linjastotyön jatke

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s